Hattula-lisä

Viime vuonna otettiin käyttöön Hattula-lisä purkamaan päivähoidon jonoja. Erityisesti alle 3-vuotiaiden lapsien haluttiin tulevan myöhemmin päivähoidon piiriin. Varsin tarkkaan perusturvalautakunta tutki eri kuntien ratkaisuja. Kirjoa niissä oli, mutta löysimme mielestämme tyydyttävän ratkaisun. Lau Lisää

Uskonvahvistusta

Lauantai meni puolueen kunnallispoliittisessa seminaarissa. Tilaisuus oli hyvä ja innosti järjestötyöhön sekä vahvisti uskoa, että teemme oikeita asioita. Valitettavasti vain sikainfluenssa oli harventanut osallistujajoukkoa. Poissaolijoilta jäi paljon hyvää saamatta ja kokematta. Ministeriryhmän jä Lisää

Pakkolomat – huono vaihtoehto

Teollisuudessa lomautuksia käytetään kustannusten ja toiminnan tasapainottamiseen. Tuotteilla ei ole kysyntää ja varastot ovat täynnä, jolloin henkilöstöä ei tarvita tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen. Yksityiseltä puolelta lomautus on tullut kunnalliselle puolelle. Siellä tavoitteena on kustann Lisää
css.php