Kunnian ja omantunnon kautta

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa Isoveli valvoo ja tietään kansalaisten asiat. Verottajakin tekee tavalliselle palkansaajille veroehdotuksen valmiiksi. Tulot ja menot ovat valmiina. Vain jos jotain poikkeavaa on tapahtunut, veroehdotusta joutuu täydentämään.

Aikanaan vitsailtiin, että verottajalle riittää tulevaisuudessa tilinumero ja tieto paljonko tilliä on rahaa, joka kaikki käytetään verojen maksuun. Nyt ollaan lähellä tätä vaihetta, kun kuntien ja valtion menot jatkuvasti kasvavat. Kunnallisverohan on vasta vajaa viidennes, joten siinä on paljon korottamisen varaa, jotkut koiranleuat irvailevat.

Elinkeinoharjoittajien on vielä annettava veroilmoitus. Viime päivät olen laskenut menoja ja tuloja. Oma vaikeutensa on ollut jakaa yhteisiä kuluja eri tulonlähteiden, maatalouden ja metsätalouden kesken. Oman ongelmansa tuo vielä arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoiset ja kelvottomat menot. Pohdinnan jälkeen luvut on nyt saatu kohdalleen. Debitit ja Kreditit on täsmäytetty.   

Ensimmäistä tuloslaskelma-ajoa odottaa aina mielenkiinnolla. Verottaja ja Hattulan kamreeri ovat taatusti pettyneet tulokseen ja verokertymään. Kyllä minäkin mielellään olisin ottanut vastaan enemmän tuloja. Viime vuosi oli kuitenkin selvästi välivuosi. Eri tyyppisiä poikkeuksellisia menoja, kuten kunnossapitoa, oli tavanomaista enemmän eikä tulopuolellakaan ollut positiivisia yllätyksiä.

Verottaja oli toimialaluokituksen perusteella sijoittanut maataloustoimintani ryhmään ”Luonnon tuotteiden keruu”. En tiedä mistä tällainen luokitus on keksitty, sillä lapsesta saakka olen inhonnut marjojen poimimista. Muistan vieläkin, miten meidät vietiin kansakoulun toisella luokalla poimimaan puolukoita kunnan kuorma-autolla, jonka lavalle oli tehty kovalevystä koppi. Voitte arvata, millainen tunnelma lavalla oli, kun menimme mäkistä ja mutkaista tietä. Ei siinä aamuateria pysynyt sisällä. Kun tytöillä oli päivän päätteeksi astiat täynnä puolukoita, minun pienessä kipossani oli kymmenen marjaa. Opettaja komensi minut vielä poimimaan tien vierestä lisää paluukuljetusta odottaessamme.    

Verottajan päätös on aina mielenkiintoinen. Siinä nähdään, miten verotusta sovelletaan käytännössä. Kerran verottaja hylkäsi minulta suuren joukon erilaisia, selviä maatalouden menoja, kuten ojien kunnostusta, torjunta-aineita yms.. Niinpä jouduin laatimaan pitkän, varmaan 10-sivuisen kirjelmän selvityksineen, miten menot liittyivät maatalouteen. Kävin jättämässä henkilökohtaisesti vastineeni verotoimistoon. Käsittelijä ei itse ollut paikalla, mutta jätin vastineeni hänen virkasisarelleen. Kollegan kommentti kertoi paljon: ”Olisihan tämän voinut käsitellä toisellakin tavalla.”

En tiedä oliko alkuperäisellä käsittelijällä vain huono päivä päätöstäni tehdessään vai tunsiko hän jotain kaunaan maatilatalouden harjoittajia kohtaan. Asiantuntemattomuudesta häntä ei varmaan voi syyttää. Verottaja muuten hyväksyi kaikki vastaväitteeni. Aikaa ja vaivaa siinä prosessissa kului minulta ja valmistelijoilta. Muita kuluja ei syntynyt. Joidenkin mielestä ajan haaskaushan ei aiheuta mitään kustannuksia.

Aikaisemmin veroilmoitus allekirjoitettiin ja vakuutettiin oikeaksi kunnian ja omantunnon kautta. Varmaan kansalaisten omatunto on osoittautunut niin venyväksi, että nykyisin ilmoitus vain päivätään ja allekirjoitetaan. Jäädään odottamaan veroehdotusta kesän korvalla.      

Jätä kommentti

css.php