Isänpäivänä

Kovasti on maailma muuttunut siitä, kun pienenä poikana sain isältäni miehen mallin. Isäni kuului siihen sukupolveen, joka puolusti Suomen itsenäisyyttä rintamalla. Ikäpolvi rakensi työllään, voimiaan säästämättä, yhteiskuntaamme nykyisen vaurauden perustan. Sotien kokemuksista ei lapsille puhuttu, vaikka ne olivat jatkuvasti mielessä ja tulivat yöllä uniin. Aseveljiin kyllä pidettiin yhteyttä. Työnteko vaati veronsa ja suhde lapsiin ei ollut ajan hengen mukaan kovin läheinen. Äiti oli silloin kodin hengetär ja lapsille vanhemmista läheisempi.  

Isän malli 

Kun itse olin perustamassa perhettä, myös pehmeät arvot alkoivat tulla mukaan kuvaan. Olin mukana kolmen lapsemme synnytyksessä, mikä ei ollut kovinkaan yleistä siihen aikaan. Isältäni sain työnteon mallin. Se vei minut mennessään. Pienten lasten hoitoon ja vaipanvaihtoon ei jäänyt aikaa. Rakas puolisoni hoiti kotia ja perhettä omasta työurastaan tinkien. Tämä mahdollisti minulle työuran rakentamisen. Kiitos siitä hänelle.

Kun 1980-luvulla isyysloma tuli mahdolliseksi, se mullisti yhteiskunnassa arvoasetelmia. Vastustustakin oli. Muistan, miten erään pörssiyhtiön johtaja totesi, että, jos heidän joku työntekijänsä anoo isyyslomaa, hän voi olla varma urakehityksensä katkeamisesta. Onneksi asenteet ovat tuostakin ajasta muuttuneet. Tänä päivänä isyysloma on aivan tavanomainen asia.

Kun lapset olivat vähän vanhempia, kuljetin poikia heidän harrastukseensa jääkiekkoon. Tällä tavalla löytyi isälle ja pojille yhteistä aikaa yhteisen harrastuksen avulla.

Itse jouduin aikanaan agraariyhteiskunnan kasvattina suoraan kovaan liikemaailmaan. Isältä en saanut mitään oppeja tai tukea. Yrityksen ja erehdyksen kautta, virheistäni maksaen, tein työtäni. Olen halunnut jättää lapsilleni paremmat elämisen eväät. Poikien kanssa olen viime vuosina pitkät tovit keskustellut liikemaailman lainalaisuuksista ja toimintamalleista. Minua on lämmittänyt, että olen voinut omalla panoksellani tukea heidän urakehitytystään sekä yrittäjyyden ensi askeleita ja vaihtaa kokemuksia muiltakin elämän alueilta.  

Myös tyttärien kanssa lähentymistä on tapahtunut viime vuosina. Valokuvaus ja luontoharrastus ovat tarjonneet hyviä, yhteisiä tarinatuokioita.  

Tärkein tehtävä

Miehin ja naisen avioliitto on perheen perusta. Nykyisessä liberaalissa yhteiskunnassa hyväksytään erilaisia avo- ja sateenkaariliittoja. Parisuhteesta ei pidetä enää tiukasti kiinni, eikä sitä ehkä vaalita riittävästi. Liian moni avo- ja avioliitto päättyy eroon. Lapset jäävät toisen vanhemman vastuulle. Olisi tärkeää, että lapset saisivat oikean miehen ja naisen mallin kasvunsa aikana.

Kunnon kansalaisten kasvattaminen on elämämme tärkein tehtävä. Valitettavan huonoilla valmiuksilla, vailla mitään koulutusta, lähdemme tähän tehtävään. Kasvatustyön tulokset näkyvät vasta jälkikäteen, vuosien päästä. Niiden korjaaminen on silloin vaikeaa. Olisi hyvä, että pareja valmennettaisiin tähän elämän tärkeimpään tehtävään. Pitäisikö avioliittokoulu jopa säätää pakolliseksi?     

Jälkeenpäin ajatellen minunkin olisi eräissä tilanteissa pitänyt toimia toisin. Olisin voinut olla parempi isä lapsilleni. Olisin voinut myös käyttää enemmän aikaa heidän kanssaan. Ehkä avioliittokoulutus olisi ainakin pannut ajattelemaan, että toimia voi myös toisilla tavoilla.

Elämän ketju jatkuu. Voin vakuuttaa, että isoisänä on nyt hienoa olla. Sanotaan, että lastenlasten kanssa voi nauttia elämän parhaista hetkistä. Se on isoisän kulta-aikaa.  

Jätä kommentti

css.php