Valtuuston kokoukset verkkoon

Avoimuuden lisäämiseksi tein viime maanantaina valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen: Hattulan kunnan strategian eräs tavoite on tuottaa palvelut joustavasti asiakkaille eli kuntalaisille. Lisäksi strategia painottaa digitalisaation hyödyntämistä. Edistykselliset kunnat lähettävät valt Lisää

Kunnanjohtajaa hakemaan

Hattulan viimeaikaiset kunnanjohtajat ovat olleet dynaamisia. He ovat lyhyen työskentelyjaksonsa aikana saaneet paljon hyvää aikaan. Hattula on kehittynyt jättiaskelin. Tällaisilla henkilöillä on terve halu edetä työurallaan. Heidän aikaansaannoksensa on huomattu kunnan ulkopuolellakin. Ei siis ole Lisää

Vuoden vaihtuessa

Vuoden lopulla on hyvä tarkastella tämän valtuustokauden aikaansaannoksia. Koska kunnallisvaalit siirrettiin keväälle, nykyinen valtuusto työskentelee vielä muutaman kuukauden. Isoja poliittisia päätöksiä ei kuitenkaan enää vaalien alla tehtäne. Luottamushenkilöt eivät yksin pysty toimimaan, vaan ku Lisää

Juteinikeskus – Hattulan vientivaltti

On ollut hienoa seurata uusien opetussuunnitelmien laadintaa Hattulassa. Osaavat ja innostuneet kasvatustieteilijät ovat idearikkaasti vetäneet koko opettajakunnan mukaan kehittämistyöhön. Paljon uusia, hyviä ideoita on tässä suunnittelutyössä löytynyt. Kaikesta näkee, että Hattulassa on hyvä opetta Lisää

Työnteko on Nastaa

Henkilöstö on tärkein voimavaramme on vanha sanonta. Monessakohan työpaikassa se on todellisuutta? Valitettavan usein se taitaa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Hattulassa henkilökunta otettiin mukaan kunnan taloutta tervehdyttämään Nasta-hankkeessa. Ideoita syntyi, kuluja karsittiin ja rahaa säästetti Lisää

Tärkeät valinnat ja hallintobyrokratia

Hattulan kunnanvaltuusto joutuu syksyn aikana tekemään kaksi merkittävää henkilöstövalintaa, kunnanjohtajan ja teknisen johtajan valinnat. Henkilöstövalinnoilla päättäjät vaikuttava merkittävästi kunnan johtamiseen ja menestymiseen. Valtuuston tehtävä on sinänsä varsin yksinkertainen: Nimittää kokon Lisää

Kangerteleva seutuyhteistyö

Valtuustokauden alussa käynnistetty seutuyhteistyö näyttäisi nykyisessä muodossaan tulleensa tiensä päähän. Joulukuun seutufoorumissa kaupunginhallituksen puheenjohtaja vihjaisi, että kaupungilla on niin paljon muuta työtä, että seutuyhteistyötä pitää pohtia. Kaupungin-/kunnanjohtajien kokouksessa H Lisää

Luottamuksen varassa

Ihmisten ja yhteisöjen välinen toiminta perustuu luottamukseen. Luottaessamme toiseen henkilöön uskomme, että hän ei tee haittaa tai vahinkoa meille. Hän toimii ennalta sovitulla tavalla hyväksyttävästi. Jos ei ole keskinäistä luottamusta, eivät asiat etene luontevasti. Emme myöskään haluaa tehdä ka Lisää

Kolmikanta – uusi avaus

Seudun kuntayhteistyö käynnistyi vapaaehtoisesti. Varsin pian keskusteluissa totesimme, että on paljon asioita, joissa yhteistyö hyödyttää seutukuntaa. Emme jääneet odottamaan kuntarakennelain velvoitetta laatia liitosselvitys. Viime vuosi meni yhteistyön uudelleen virittelyyn. Sen tärkein saavutus Lisää

Kuntatalouden lottoa

Jokainen yrittäjä tietää, miten tärkeää on tasainen kassavirta yrityksen toiminnan kannalta. Suurissa projekteissa sovitaan  osasuorituksista, joilla varmistetaan toiminnan rahoitus. Loppusuoritus jää tulematta vain, jos ostaja menee konkurssiin. Kuntatalouden rahoituspohja on aivan toisenlainen. To Lisää
css.php