Forssan kokous II

Forssassa pidettiin yli sata vuotta sitten tärkeä kokous, joka on merkittävästi vaikuttanut maamme puoluekenttään ja ennen kaikkea viitoittanut tasa-arvoisen Suomen kehitystä. Menneellä viikollakin Forssassa oli kokous. Epäilen, ettei siitä muodostu yhtä merkittäväa kuin edeltäjästään. Kokouksen kul Lisää

Palvelus kuntaliitoskeskustelulle

Kuntaliitoksia ajava Hämeen Sanomat teki sunnuntain numerossaan palveluksen kuntaliitoksia vastustaville poliitikoille. Lehti laski spekulatiivisesti uuden Suur-Hämeenlinnan paikkajaon viime vaalien äänestystuloksen perusteella. Laskelman lopputulos ei sinänsä ollut yllätys asioita tunteville kunnal Lisää

Presidentillisiä mielikuvia

Tänään on historiallinen päivä. Maamme ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen luovuttaa viran seuraajalleen Sauli Niinistölle. Yli 50 vuotta on kulunut siitä, kun maallamme oli edellisen kerran kokoomuslainen presidentti. Suuresti on yhteiskuntamme tänä aikana muuttunut. Presidentin valtaoikeudet Lisää

Siirtoviivemaksut ei Hattulan ongelma

Tapanani ei ole puuttua suuren naapurikaupunkimme sisäisiin kysymyksiin. Kun lehdessä kuitenkin jatkuvasti kirjoitetaan keskussairaalassa jonottavista hämeenlinnalaisista potilaista ja siirtoviivemaksuista, sallittaneen yksi poikkeus. Ajattelin käsitellä asiaa omien kokemusteni perusteella lähinnä H Lisää

Ei yllättänyt

Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys ei yllättänyt. Kanta-Hämeen puristaminen kolmeen kuntaan on ollut jo esillä keskusteluissa. Oma lukunsa kuitenkin on, miten tavoitteeseen päästään. Selvitys myös osoittaa, että Hämeenlinnan seudun kolme kuntaa ovat kaikki hyvässä iskussa. Kuntaliitoksilla Lisää

Rankat vaalit

Kansa on puhunut. Suomi on saanut uuden presidentin. Eläköön Presidentti Niinistö! Suora kahden kierroksen vaali on kuitenkin rankka ehdokkaille ja äänestäjille. Paavo Väyrynen teki hienon vaalikampanjan ja oli johtava ehdokas Pohjois- ja Itä-Suomessa. Etelä-Suomen väestökeskittymät kuitenkin nostiv Lisää

Salainen kuntakartta

Suomen Kuvalehti oli saanut jostain valtiovarainministeriössä laaditun kartan uusista kunnista. Valtiovarainministeriö kiistää, että tämä 70 kunnan ehdotus olisi Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän esitys. Mitä muutakaan ministeriö olisi tässä vaiheessa sanoa. Ehkä karttaan tehdään vielä täsmennyk Lisää

Presidenttiä tekemään

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna. Jokaisella äänioikeutetulla kansalaisella on nyt oikeus vaikuttaa siihen, kuka on maamme päämies seuraavat kuusi vuotta. Omaa äänioikeutta ei kannata jättää käyttämättä. Jokainen ääni on tärkeä. Jos äänestys on tiukka, niin yksittäisellä äänelläkin Lisää

Karmea joululahja

Eräässä pohjoissuomalaisessa kaupungissa nuoriso oli kokoontunut hengailemaan erään liikkeen pihamaalle ennen joulua. Nuorten välille syntyi jotain sanaharkkaa, jolloin yksi nuorista puukotti toista selkään. Seuraukset olivat karmeat. Puukotettu, 16-vuotias poika ei koskaan enää kävele omin jaloin. Lisää

Joulutervehdys

Hyvää Joulua ja Onnellista Vuotta 2012! Lisää
css.php