Yksilön vastuu

Lääkärit haluaisivat lisätä ylipainoisten laihdutusleikkauksia STT:n uutisen mukaan. Suomessa tehdään artikkelin mukaan tänä vuonna jo noin 900 laihdutusleikkausta, kun neljä vuotta sitten niitä tehtiin alle sata. Määrän arvioidaan lisääntyvän pariintuhanteen kolmen seuraavan vuoden aikana. Lääkärit Lisää

Lasten leikkiä

Nykyisten maataloustukisäädösten vuoksi viljelijät kylvivät myös maisemapeltoja. Näissä kauniin sinertävissä pelloissa kasvaa mm. hunajakukkaa ja sinimailasta. Kasvit ovat mehiläisten, perhosten ja peurojen suosikkeja. Päivittäin paikallinen peuralauma käy maisemapellossa ruokailemassa. Lauma koost Lisää

Seudun paras lukio

Lukioita verrataan mielellään laudaturylioppilaiden määrillä. Tapa on helppo, mutta ei anna oikeaa kuvaa opetuksen laadusta. Tällä tavalla vertaamalla mm. pääkaupunkiseudun eliittikoulut menestyvät. Kun pääsyvaatimukset kouluun ovat korkeat ja oppilasaines osaavaa, niin lopputuloskin on taattu. Para Lisää

Hyvä harrastus

Jotkut luonnonystävät kokevat metsästyksen viattomien eläinten tappamisena. Metsästysharrastus on kuitenkin paljon muutakin. Metsästäjät itse korostavat, että saalis ei ole tärkeä vaan luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen.   Itse en harrasta metsästystä, vaan tarkkailen luontoa kameran ja kiik Lisää

Ullakon aarteita

Ihminen on ihmeellinen hamsteri. Haalii ja säilyttää vanhaa tavaraa, jota joskus uskoo käyttävänsä, vaikka todellisuudessa ei niitä koskaan enää tarvitse. Tavarat vain täyttävät tyhjät varastotilat. Perheemme pää määräsi minut omalta osaltani arvioimaan ja lajittelemaan ullakon materiaalia sekä heit Lisää

Työtä tulevien sukupolvien hyväksi

Tee työtä, jolla on tarkoitus – teemalla puolustusvoimat kampanjoi henkilöstön rekrytoimiseksi muutama vuosi sitten. Olen itse tehnyt tänä kesänä työtä, jolla on tarkoitus. Kukaan ei maksa siitä työstä. Se on kuitenkin pakko tehdä. Työn tuloksista voi iloita nopeasti. Taloudellisen tuloksen ty Lisää

Tienhaarassa

Kehittämiskeskus Oy Häme on toiminnassaan tienhaarassa. Sen on pystyttävä tyydyttämään omistajien tarpeita ja kehittämään palveluitaan, mikäli se haluaa edelleen olla seudullinen kehitysyhtiö. Elinkeinostrategian onnistuminen ja toiminnan käytännön linjaukset ratkaisevat seudullisen elinkeinoyhteist Lisää

Velat ja saatavat sekaisin

Kovin vaihtelevia olivat näkemykset viime vuoden tilinpäätöksestä Hattulan valtuuston keskustelussa. Pari valtuutettua vakuutti, että meillä menee hyvin. On otettu velkaa ja ostettu maata sekä muita kiinteistöjä. Lehdistö vai haluaa vääntää negatiivisia juttuja rakkaan kotikuntamme taloudesta heidän Lisää

Pendolino pysähtyy Hämeenlinnassa!

Viime junamatka oli taas mielenkiintoinen kokemus VR:n palvelusta. Pahaa aavistamatta matkasimme toivossa, että olisimme aikataulun mukaan Oulussa. Junanvaihto Tampereella tapahtui lähes aikataulussa. Ylivieskassa totesimme, että olimme noin 40 minuuttia aikataulusta myöhässä. Konduktööri ilmoitti s Lisää

Tunteita ja taloutta

Olen erehtynyt pahemman kerran. Väitin blogissani, että meidän kyläkoulua ei lakkauteta. Hattulan valtuusto piti eilen värikkään ja tunteikkaan kokouksen, jossa kouluverkkoa karsittiin. Nyt ei ainakaan kukaan voi väittää, että valtuustossa ei keskusteltaisi! Kyläkoulujen puoltajat olivat hyvin varau Lisää
css.php